Värittäminen vaatii häpeämätöntä heittäytymistä. Lopputuloksesta ei ole varmuutta, mutta kannattaa jatkaa. Epäonnistuminen on sivu kokemusten pinossa. Kokeilemalla löytää maalaamisen tapaa, josta itse tykkää. Häpeättömästi voi myös ottaa mallia ja tutkia miten on tehty ne kuvat, joista itse pitää.
Opettaminen on vaikeaa, koska minä en voi nähdä kenenkään sisälle ja osoittaa hänen omaa draiviaan. Usein mietin, miksi toisten ihmisten väritysjälki on niin hentoa ja arkaa. Puuttuuko sieltä yhteys omaan energiaan? Eikö sellaista voimaa ole? Olenko minä ihan väärä opettaja henkilölle, jonka sisäisestä maailmasta kumpuaisi hentoa japanilaista vesiväripiirustusta, jos hän uskaltaisi olla oma itsensä.
Olipa hieno juttu löytää nämä somekanavasi. Olet osuvasti sanoittanut tätä taiteen tekemisen muotoa.
VastaaPoista