maanantai 6. marraskuuta 2017

kirjansidonta 2 kannet - bookbinding 2 cover


OSA 2 - kuinka tehdään kirjan kannet ja kuinka kiinnitetään paperinippu kansiin.
Periaatteessa teen ihan klassisen kirjansidonnan mukaan, mutta olen vetänyt mutkia suoraksi.
Postauksen lopulla on linkkejä kirjansidonta videoihin. You tubesta kannattaa etsiä SeaLemon niminen nuori neito.
OSA 1 -  paperinipun ompeleminen löytyy täältä.


Teen kirjanselkämykset pelkästä teipistä. Se sallii suurpiirteisyyden. Kirjan aukeaminen ja käyttökelpoisuus riippuu selkämyksestä. Tämä on tärkeä kohta kirjan rakenteessa.


Kirjan kannet voi tehdä mistä tahansa pahvista. Pahvit voi päällystää tai sitten ei.


 Kirjan kannet ja selkämyksen voi tehdä vasta sitten kun paperinippu on sidottu valmiiksi. Silloin tietää kuinka paksu nippu on ja kuinka paljon selkämykseen täytyy jättää tilaa kirjan aukeamiselle. Jättän nipun molemmille puolille tilaa 4-6 mm.




 Tila näkyy kirjan selkämyksessä pyöreytenä. Silmä sanoo aika hyvin, miltä kirjan tulee näyttää.


Käytän selkämykseen ja kansien kiinnittämiseen erilaisia jeesus-teippejä. Perusharmaa on vahvaa. Sinooperista ja kenties muualtakin saa kuviollista teippiä, mutta se on hentoisempaa.



Kirjan sisäpuolelle tarvitaan suikale paperia teipin liimapintaan, jotta kirja toimisi oikein.
Sisäpuolelle voisi laittaa toisen teipin vastaan, mutta jätän sen tekemättä, koska seuraavassa vaiheessa  liukkaaseen teippipintaan pitää liimata ja saada pysymään paperi, joka pitää kirjan koossa.

Nippu ja kannet kiinnitetään toisiinsa paperilla, joka liimataan kiinni sekä nippuun että kanteen. Vanhoissa kirjoissa tämä lehti on usein kaunista marmoroitua paperia.
Koska olen jättänyt väliin joitakin "oikeassa" kirjansidonnassa tehtyjä juttuja, pelkkä paperi ei oikein pidä minun kirjojani kasassa. Käytän saranakohdassa 6 cm suikaletta vahvaa piirustuspaperia tai kartonkia.



On tärkeää kiinnittää tukisuikale täsmällisesti paperinipun reunaan ja kansipahvin reunaan. Se tuppaa asettumaan hiukan miten sattuu, mutta kirjan aukeaminen riippuu täsmällisyydestä.


Tukikappaleen päälle voi sitten liimata koristepaperin kanteen ja ensimmäiselle sivulle.


Opit paljon kirjansidonnasta, jos löydät vanhan kirjan, joka on oikeasti sidottu ja voi repiä sen hajalle. Eikä se hajoa ihan helposti. Tästä minun boheemista mallistani puuttuvat esim harsokangas ja sidontanauhat.

KATSO LISÄÄ, mutta sovella itse.
Tässä SeaLemonin videossa näytetään ompeleminen hyvin.
SeaLemonin video kansien valmistuksesta ja kiinnityksestä.
Crystal näyttää toisen tavan sitoa kirja (vähän outo) ja liimata kirjan selkä.
Kirjan kansien tekemistä turhankin perusteellinen video. Itse oikaisen aika paljon. Ihailen tekijän täsmä leveitä metalliviivottimia.
Ja täällä vielä oikeaoppista kirjansidontaa suomeksi: Inspiratikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti