sunnuntai 31. joulukuuta 2017

best of 2017 - hyvä vuosi




Aina on hauskaa tehdä katsaus menneeseen vuoteen. Tänä vuonna pidin syntymäpäivien kunniaksi näyttelyn. Tässä kuvassa vielä ripustus meneillään ja taulut viksin vonksin.


Alkuvuoden huippujuttu oli värityspäivä kauppakeskuksen käytävällä. Toimii.



Laskutoimitus on riemullinen. Tänä vuonna valmistui 15 kirjaa ja 2 vihkoa sekä 134 icad-projektin korttia. Yhteensä 774 värillistä paperia. Kesken on 6 kirjaa ja kolme vihkoa. Tänä vuonna melkein kaikki kirjat ovat itse sidottuja.




Ihan mahdottomasti tykkään näistä pienistä kirjoista. Näitä tulee varmasti lisää.








Ympyrä addiktio jatkuu. Voi kun voisi / ehtisi / tekisi monta tällaista kirjaa.




Kirjansidontakurssi nosti asioita nextille levelille.



Useamman turhan tilauksen jälkeen sain vihdoin näitä vaneripohjia. Ans kattoo, mitä tästä lähtee.


Ihana vuosi. Olen kiitollinen. Ensi vuonna aion entistä tarkemmin valita asiat, jotka edistävät / mahdollistavat / tukevat taiteen tekemistä (ja jaksamista & terveyttä).



2 kommenttia:

  1. Ihanaa tulevaa vuotta Sinulle. Mä toivon vaan , että on parempi ja muutamat asiat menee parempaan suuntaan ja sitten jos jaksaa enemmän innostua taiteilusta ja itsensä huolehtimisesta.

    VastaaPoista
  2. Ihana vuosi ja ihania töitä. Uuden vuoden lupaus on kovin samanhenkinen kuin omani.

    VastaaPoista